Citat-akatemia kokoaa yhteen eri tavat kehittää henkilöstön osaamista

Ruotsissa toimiva Citat AB loi uuden henkilöstön osaamisen kehittämiskonseptin työntekijöidensä aloitteen pohjalta. Vuonna 2010 syntyi Citat-akatemia, joka tukee työntekijöiden ammatillista kehittymistä keskittymällä kolmeen pääasiaan: ammattitaito, inspiraatio ja johtaminen.

"Tiedostimme, että tarvitsemme tarkemmin jäsennellyn prosessin henkilöstön koulutukseen ja osaamisen kehittämiseen. Tavoitteenamme on vahvistaa asemaamme strategisen ja taktisen viestinnän asiantuntijoina sekä viedä digitalisoinnin ratkaisujamme yhä eteenpäin. Vastaukseksi näihin tarpeisiin suunnittelimme Citat-akatemian koko henkilöstöämme varten", sanoo Citat AB:n toimitusjohtaja Lars Lundström.

Citat-akatemian suunnitteli Citat AB:n henkilöstö itse yhdessä johtoryhmän ja Nordic Morning -konsernin henkilöstöhallinnon kanssa. Nyt konseptin toteutusta koordinoi henkilöstöhallinto, ja ylin vetovastuu on Citat AB:n johtoryhmällä.

Citat-akatemia keskittyy kehittämään työntekijöiden ammatillisia taitoja ja osaamista, mikä taas on palvelujemme jatkuvan kehittämisen edellytyksenä. Myös tiedon jakaminen ja innostaminen on tärkeää, sillä se on mainostoimiston toiminnan peruselementtejä. Lisäksi osaamisen kehittämisessä painotetaan johtamistaitoja, jotka ovat keskeisiä niin päivittäisen toiminnan kuin yhtiön ja yksilöiden menestyksen kannalta.

Ammattitaidon jatkuvaan kehittämiseen sisältyy esimerkiksi projektinjohtotehtävistä vastaavien työntekijöiden koulutusohjelma, ja aiheita ovat muun muassa digitaalinen viestintä ja vaikuttavuuden mittaaminen. Yksi henkilöstön tiedon jakamisen ja innostamisen tapa ovat digitaalisen viestinnän ajankohtaisia aiheita kartoittavat Digital Talk -esitykset lounaan yhteydessä.

Johtamistaitoihin keskittyvässä koulutuksessa painopisteenä on useimmiten visioiva, arvolähtöinen johtaminen. Toteutuksiin sisältyy myös formaalimpaa koulutusta, kuten esimerkiksi kehitys- ja palautekeskusteluihin sekä työlainsäädäntöön liittyvää opetusta.

Lundström luonnehtii Citat-akatemiaa sateenvarjoksi, jonka alle kaikki Citat AB:n henkilöstön koulutus ja osaamisen kehittämisen tavat sijoittuvat.

"Koska koulutuksen päämäärät ja metodologiat vaihtelevat, myös erilaisia opetusmenetelmiä käytetään. Jotkut koulutusmoduulit ovat tarkemmin säänneltyjä, kuten vaikkapa kaikille projektipäälliköille tarkoitettu projektin talousseurannan koulutus. Toisaalta tehdään myös konkreettisia workshop-töitä sekä asiakkaan konsultointia. Toisinaan koulutus pohjautuu täysin epämuodolliselle keskustelulle työntekijöiden välillä."

Citatin kaltaisessa kokeneiden ammattilaisten työyhteisössä tiedonjakamisen mahdollisuuksia on runsaasti, mutta ulkopuolinenkin näkökulma on oleellinen. Vaikka Citat-akatemian koulutuksista huolehtivat useimmiten yrityksen omat asiantuntijat, Citat AB:n henkilöstölle tarjotaan myös tilaisuuksia kuulla puhujavieraiden ja koulutusalan ammattilaisten esityksiä.

"Viestintä on yhä enemmän vuorovaikutusta verkossa"

Kun intranetissä tuli vastaan kuvaus The Nordic Bond 001 -ohjelmasta, JG Communicationsissa työskentelevä Social Media Specialist Caitriona O’Connor päätti hakea mukaan.

Lue lisää »

"Monikanavaisuus
lisääntyy"

Projektipäällikkö Jussi Naumanen Edita Primasta on opiskellut esimiestaitoja konsernin The Nordic Bond 001 -valmennusohjelmassa tammikuusta 2013 alkaen.

Lue lisää »

Askeleista lisää
hyvinvointia

Keväällä 2013 Edita Publishingin Liisa Raunio keräsi askeleita liikuntamittariinsa, jota oli jaettu kehonmittauksen ja lähtökuntotestin yhteydessä tammikuussa.

Lue lisää »

Pro bono -työ tukee
yritysimagoa

Yksi osa hyvää yrityskansalaisuutta on pro bono -työ, jossa yritys osallistuu toimintaympäristönsä yhteiskunnalliseen kehittämiseen.

Lue lisää »